Masennus

Jotenkin vaan tuntuu että aina kun pitäisi kirjoittaa pää on tyhjä, ajatukset ei pysy kasassakaikki lauseet murenevat vain yksinäisiksi sanoiksi, en saa koottua tunteitani yhteen.Masennus tuo pirullinen ystävä on jättänyt elämääni ikuiset arvet. Se on tunkeutunut niin syvälle minuun että nuo tutut tunteet kuten ilo ja suru ei tunnu enään miltään tilalle on pesiytynyt ahdistus ja pelko, pelko siitä että en enään jonain päivänä jaksa nousta ylös sängystä vaan jään siihen paikalleni makaamaan , silmäni ei näe eikä korvani kuule , en pysty edes enään puhumaan vaan olen jäänyt vangiksi ja masennus on voittanut minut. Kysymys kuuluisi 'olenko taistellut turhaan nämä kaikki vuodet', olen kertaalleen selättänyt masennuksen tai ainakin niin luulin kunnes tajusin sen olevan yhä sisälläni. Ehkä olin vain peittänyt sen niin hyvin etten edes huomannut sen olemassa oloa, kunnes se salakavalasti alkoi  hiipiä takaisin, Olin allapäin pitkään kunnes tunteet alkoivat muuttua päiväpäivältä.Nyt sisälläni kyti raivo, olin vihainen itselleni enkä halunnut myöntää mikä minua oikeasti vaivasi, luulin olevani heikko vaikka sisimmissäni tiesin yrittäneeni pysyä liian vahvana mitä voimani eivät kestäsi. Tukahdutin tunteeni päiviksi, viikoiksi,kuukausiksi kunnes ne muuttuivat vuosiksi. On helppo hymyillä vaikka sisimmissäsi olisi aivan tomuna.En halunnut vaivata lähimmäisiäni murheilla joten hautasin ne. Jossain vaiheessa sain ammattiapua, minulle määrättiin lääkitys.

 Aikaa kului ja huomasin etten ollut enään vain masennuksen vaan myös lääkkeiden vanki. Lääkkeet ohjasivat elämääni ne määräsivät milloin väsyttää ja milloin piristää. Tunteeni eivät olleet enään omiani vaan keinotekoisia en ollut enään oma itseni, olin hiljainen ja tuntematon tyttö joka katseli päivät ruudun takaa maailmaa, en omistanut edes unelmia. Epätoivon tilassa tartuin pulloon viikot jopa kuukaudet kuluivat enkä osannu päästää irti, olin aivan hukassa en erottanut oikeeaa väärästä, enkä sen koommin yrittänytkään. Viinan mukana tuli rikollisuus. Muistan nuo lukemattomat kerrat kun istuin putkassa selvittämässä päätäni, tasaisin väliajoin ovelleni ilmestyi pukuherra tuomassa haasteen. Oikeus salissa istuessani en ajatellut kuinka vakavista asioista on kysymys, koska olihan tuo tullut jo tutuksi. En edes katunut tekojani tai tuntenut minkäänlaista sympatiaa olin niin syvällä viinassa että se oli vienyt viimeisetkin järjen rippeet päästäni. Ehdin olla melkein puolitoista vuotta kiinni pullossa ennenkuin ongelmaani laitettiin piste. Minut sijoitettiin ensiksi sijaiskotiin mutta kun asiat siellä ei toimineet minun angressiivisuuteni ja päihteiden käytön takia minut siirrettiin Kauas kotikulmiltani suljettuun moniongelmaisten nuorten laitokseen.Ensimmäinen kuukauteni oli tunteiden myrskyä. En ollut tottunut olemaan kiinni vaan vapaa kulkemaan omaa tietäni. Säännöt ja rutiinit tuottivat vaikeuksia koska en pystynyt hyväksymään että minua määräiltäisiin ja ohjattaisi kuin nukkea. Lääkitys aloitettiin että pysyisin rauhallisena, päivistä tuli pitkiä ja veteliä. Pari kuukautta kului enkä ollut juonut tippaakaan, lopetin lääkityksen ja aloin kirjoittaa mietteitä runoiksi.Pian elämälläni oli taas suunta, pystyin taas unelmoimaan ja näkemään tulevaisuuteni edessäni valoisempana kuin koskaan aikaisemmin.
Aikaa kului ja kului enkä ollut koskenut pulloon elin taas normaalia elämää . Vuodessa olin löytänyt elämäni ensirakkauden ja yhteinen tulevaisuus oli kuin meille luotu.
Myöhemmin muutimme takaisin helsinkiin ja elämämme ovat mallillaan. Meillä on myös vuoden täyttävä maailman suloisin ja hellyyttävin nuori neiti. Elämme elämäämme kokonaisena perheenä. En anna menneisyyden varjostaa elämääni mutta en sulje sitä kokonaan pois. Välillä tuntuu hyvältä kohdata menneisyyden haamut ja muistaa että olen kerran uinut pohjalla, enkä enään koskaan vajoa sinne masennuksesta huolimatta.
Pieni prinsessani antaa minulle syyn ja voiman joka aamu nousta ylös sängystä ja katsoa maailmaa avoimin silmin.Elämä on opettanut minulle paljon, myös sen että jos pohja tulee joskus vastaan ei sieltä ole muuta reittiä kuin nousta takaisin pinnalle. Vaikka se veisi aikaa pitää muistaa että apua saa kun pyytää eikä masennus ole heikon merkki.


nimimerkki: Omantienkulkia

Oon huomannu että tosi usein tulee vastaan ihmisiä joitten mielestä satunnainen hauskanpitokin on pahasta jos sattuu olemaan äiti, näillä ihmisillä paistaa katkeruus katseessa koska samassa tilassa olevat nuoret äidit kellä menojalka vipattaisi ei ole mahdollisuutta lähteä ulos viettämään iltaa laittaa ilkeitä juoruja liikenteeseen.
Äitiydestä huolimatta olen silti vain tavallinen ihminen joka tarvitsee välillä omaa aikaa niinkuin jokainen ihminen.
Käykö sitten Baareissa, Elokuvissa tai urheilemassa se on jokaisen oma valinta.

                                                          

Ajattelin sitte vihdoin kokeilla blokkaamista , saas nähä mitä tästä sitten tuleekaan.
Elikkäs olen 18 vuotias naisenalku ja samalla 8kk tytön äiti.
Olen positiivinen ja avoin uusille asioille , sosiaalinen, huumorintajuinen ja jossain määrin räväkkä persoona
se näkyy suorapuheisuudessani ja vahvoissa mielipiteissä.
Otan vastaan mielipiteitä ja kysymyksiä avoimin mielin , mutta turhat nurinat voi jättää pois kuten
yksityisasiosta kommentoinnin koska ikinä ei pidä tuomita tuntematta. :)
motoksi sanoisin: "Hyvällä huumorilla pääsee elämässä pitkälle".
Joten kaikkea ei kannata ottaa turhan tosissaan :)

Tällein lyhyesti kerrotuna , Hyvät illat kaikille :) !